Etusivu - Tietoja - Historia
Turun Ju-jutsuseura ry
Ajankohtaista
Kalenteri

 

Historia

Muutama tuhat vuotta sitten

Kiinassa Shaolin -luostarin munkit joutuivat kauppamatkoillaan useiden ryöstöjen kohteeksi. Tästä suivaantuneina he aloittivat järjestelmällisen taistelu- ja itsepuolustustaitojen kehittämisen. Tästä on katsottu kaikkien itämaisten kamppailulajien saaneen alkunsa.

1977

Auvo Niiniketo toi ju-jutsun Suomeen.

1981

Turussa aloitettiin ensimmäinen ju-jutsun alkeiskurssi. Budoseura Shaolinin toimesta ju-jutsuohjauksen nokkamieheksi Turussa valikoitui Hannu Hiltunen.

1987 tammikuu

Hannu Hiltunen luopui ju-jutsuohjauksesta ja keskittyi Escrimaan. Työn jatkajiksi tulivat ju-jutsun tuolloiset apuohjaajat ja vastuumieheksi Petri Kosonen. Treenattiin innolla, kovaa ja päin seiniä.

1988 kesäkuu

Turun Ju-jutsuseura perustettiin virallisesti. Ju-jutsutoiminta oli edelleen Budoseura Shaolinin yhteydessä 6 muun budolajin kanssa.

1988 syyskesä

Meriupseeri Timo Hirvonen, eräs suomalaisen ju-jutsun pioneereista, muutti Turkuun ja aloitti turkulaisen ju-jutsun tehoremontin. Ju-jutsun treenauksen taso alkoi kohota. Seura aloitti oman mainonnan. Alkeiskurssien koko alkoi kasvaa merkittävästi.

1989 kevätkausi

Petri Kosonen siirtyi pois ju-jutsutoiminnasta muihin aktiviteetteihin. Kososen seuraajaksi seura valitsi puheenjohtajaksi allekirjoittaneen. Timo Hirvonen jatkoi pääkouluttajana ja uuden puheenjohtajan johdolla jatkettiin aktiivista markkinointia.

1990 lokakuu

TJJS pääsi Guinessin ennätysten kirjaan tekemällä 12 hengen joukkueella 44 tuntia ju-jutsua tauotta Turun Messukeskuksessa Harraste- ja Vapaa-aikamessuilla.

1991 tammikuu

Harjoitustilat Shaolinin yhteydessä olivat käyneet auttamattoman ahtaiksi. Seurauksena turvallisuusriskejä sekä treenien tehon laskua. Mittava osa halukkaista kurssilaisista jäi kurssien ulkopuolelle. Seuralle tarjottiin vuokratiloja Vanhalta Hämeentieltä ravintola Aikarin talon yläkerroksesta. Tarjous hyväksyttiin. Alivuokralle otettiin aikidoseura Turku Aikikai r.y ja Turun kaupungilta saatiin merkittävä starttituki. Seura erosi entisestä emäseurastaan Shaolinista ja oli näin ensimmäistä kertaa sekä taloudellisesti että päätöksentekojen osalta itsenäinen. Seura siirtyi itsenäiseksi uusiin tiloihin kokonaisuudessaan. Kukaan seuran ohjaajista ei jäänyt Shaoliniin jatkamaan ju-jutsutoimintaa.

1991 heinäkuu

Ensimmäiset ju-jutsun SM-kisat Raumalla. Turkulaismenestys merkittävä.

1991 elokuu

Syksyn ensimmäinen alkeiskurssi ylitti kysynnällään kaikki odotukset -kurssille miltei 100 osallistujaa.

1991 joulukuu

Hyvässä hengessä sujunut yhteistyö alivuokralaisen, Turku Aikikain, kanssa jouduttiin lopettamaan tilojen tultua jälleen ahtaiksi.

1992 helmikuu

Poliisijutsutoiminta alkoi säännöllisenä TJJS:ssa. Vastuuohjaajaksi ravintoloitsija Pekka Vihavainen.

1992 kevät

Hokutoryu ju-jutsun suosion jatkuessa ennallaan tuli ajankohtaiseksi uuden salin hankinta. Kaupungilta vuokrattiin vanha pingishalli, joka täysremontoitiin. Seurassa tehtiin tuolloin töitä kahdessa vuorossa - puolet treenasivat ”vanhalla salilla” ja puolet remontoivat talkoovoimin uutta salia kuntoon.

1992 2. toukokuuta

Uusi sali avattiin. Avajaisia vietettiin töiden merkeissä. Salilla oli avoimet ovet, useita näytöksiä pidettiin ja juhlatreenejä vedettiin kaikille vyöryhmille. Avajaisissa läsnä mm. Auvo Niiniketo, Timo Hirvonen sekä Risto Väntär.

1992 toukokuu

Turun Kontaktikarateseura otti seuraamme yhteyttä ilmoittaen halukkuuttaan seuramme alivuokralaiseksi. Syyt olivat samat kuin omalla seurallamme runsasta vuotta aiemmin. Alivuokrasopimus allekirjoitettiin.

1992 kesä

Timo Hirvonen siirtyi takaisin Helsinkiin. Seurassa oli tuolloin useita ruskeita vöitä ja vielä runsaampi liuta oranssi-, vihreä- sekä sinivöisiä ohjaajia.

1993 elokuu

Allekirjoittanut siirtyi opiskelemaan uutta ammattia Tampereen Poliisikouluun. Seuran puheenjohtajaksi valittiin Manne Tiensuu.

1994 heinäkuu

Huolimatta ankarasta vastuustaan seuran johtotehtävissä sekä moninkertaistuneesta työmäärästään seuran hyväksi kykeni Manne Tiensuu lisämään oman harjoittelumääränsä äärimmilleen. Tämän ansiosta seuramme sai ensimmäisen oman mustan vyönsä Rauman ju-jutsuleirillä Tiensuun kruunatessa kovan treenirääkkinsä suorittamalla mustan vyön kokeen hyväksytysti.

1996 maaliskuu

Kilpajutsun SM-kisat Turussa. Kisojen turkulaismenestys, yleisömäärä sekä talkootöinä hoidetut järjestelyt ylittivät rohkeimmatkin odotukset.

1996 huhtikuu

Seuran mustien vöiden määrä kaksinkertaistui Mika Ståhlbergin suorittaessa menestyksekkäästi Hokutoryu Ju-jutsun mustan vyön Kouvolan pääsiäisleirillä.

1996 elokuu

Treenien sisältöä ei enää tallenneta Shaolin -luostarin munkkien tapaan kiviluolien seinille, vaan salin toimiston tietokoneelle. Treenialustana ei ole vuorenrinne, vaan 320 neliömetrin tatamitila. Muuten toiminnassa ei ole tapahtunut mainittavia muutoksia...

 

Ari-Pekka Aalto

© 1998 - 2012 Turun Ju-jutsuseura | Sivukartta | Yhteystiedot